Kulttuuri vaikuttaa! - Kuntavaalitsemppaus Teatterikeskuksen ja Suomen Teatterit ry:n jäsenille 22.2. klo 9-10.30 etäyhteydellä

kuvituskuva kuntavaalit

Kuntatalouden tilanne ja väestörakenteen muutos aiheuttavat sen, että tärkeimmät kulttuuripoliittiset päätökset tullaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tekemään kunnissa. Kevään kuntavaalit käydään sunnuntaina 18.4.2021 ja ennakkoäänestys alkaa 7.4.

On tärkeää, että koronakriisiväsymyksenkin keskellä saamme kulttuurin äänen vahvasti kuuluville kunnissa hyvissä ajoin. Mutta miten?

Continue Reading

Taiteen edistämiskeskuksen tulevaisuus ja visiotyö -keskustelutilaisuus 2.2.

Teatterikeskus järjestää yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa keskustelutilaisuuden Taiken tulevaisuudesta ja käynnissä olevasta visiokyselystä ja visiotyöstä, johon liittyvät myös ulkoisen arvioitsijan (Frisk&Anjoy) tekemät ehdotukset. Keskustelu on tarkoitettu Teatterikeskuksen jäsenille ja muille esittävän taiteen vapaan kentän organisaatioille.

Continue Reading

Sosiaalinen media ja markkinointiviestintä -etäkoulutus ti 26.1. klo 10-11.15

kuvituskuva tietokone

Teatterikeskus järjestää vuoden 2021 alussa jäsenistölleen ja muille kiinnostuneille tiiviin ja tehokkaan koulutuksen markkinointiviestinnästä somessa. Koulutuksessa käydään läpi, kuinka omia yleisöjään voisi kasvattaa sekä annetaan vinkkejä, mitä ottaa huomioon somesisällöissä. Koulutuksessa käydään läpi Instagramin ja Facebookin ammattikäyttöä sekä opetellaan somemainonnalle (kustannus)tehokas rakenne kohdennuksineen.

Continue Reading

Lisää artikkeleita...