Teatterikeskus ry:n toiminnanjohtajaksi Mikael Kinanen

Tiedote 17.8.2021

Valokuva toiminnanjohtaja Mikael Kinasesta, valokuvaaja: Pinja NikkiTeatterikeskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu kuvataiteen maisteri, valtiotieteiden opiskelija Mikael Kinanen. Kinanen on kartuttanut yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamista ammattiyhdistysliikkeessä, eri kansalaisjärjestöissä, puoluepoliittisessa yhteistyössä ja epämuodollisemmissakin aktivistiverkostoissa. Hänellä on lisäksi monipuolista kokemusta kulttuurialan järjestöistä ja yhdistysten johtamisesta. Kinanen aloitti tehtävässään 16.8.2021.

Toiminnanjohtajan tehtävänä on vahvistaa vapaan kentän yhteistä ääntä huolehtien yhdistyksen edunvalvonnasta ja viestinnästä, hallinnosta sekä sidosryhmäyhteistyöstä.

Kinanen suhtautuu intohimoisesti uuteen tehtäväänsä ja näkee siinä paljon mahdollisuuksia: ”Teatterikeskus ry:n kulttuuripoliittisessa edunvalvonnassa yhdistyy kiinnostukseni erityisesti taiteen raja-alueisiin, taiteiden väliseen yhteistyöhön ja uusiin taiteellisen työskentelyn muotoihin, jotka kaikki ovat keskeisiä taiteen vapaalle kentälle ja yhdistävät Teatterikeskus ry:n jäsenyhteisöjen tekemää kunnianhimoista työtä.”
 
Teatterikeskus toivottaa uuden toiminnanjohtajansa lämpimästi tervetulleeksi: “Mikael Kinasella on vankka pohja järjestötoiminnan johtamisesta sekä monipuolista viestintäosaamista. Voimme oppia häneltä paljon ja uskomme hänen paneutuvan otteensa työhön vievän järjestöämme vielä entistä vaikuttavammaksi ja kiinnostavammaksi yhteistyökumppaniksi. Hän tuo omalla taide- ja kulttuurikentän kokemuksellaan meille uutta perspektiiviä. Kinasella on kaikki edellytykset ottaa tehtävä haltuun tässä esittävän taiteen kentän yhteisöjä raastavassa tilanteessa, jossa tarvitaan vahvuutta sekä toimia oman kentän edun mukaisesti että pitää kiinni taide- ja kulttuurialojen yhteisistä tavoitteista.”

Lisätiedot:

Mikael Kinanen
toiminnanjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 731 3655

 

 

Valokuvaaja: Pinja Nikki