Teatterista suuri uutinen?

Tampereen Teatterikesässä kokoonnuttiin lauantaina 12.8 Puistotorniin ideoimaan joukolla miten teatterista saadaan suuri uutinen. Millaisella kehityksellä ylitetään uutiskynnys ja madalletaan katsojan kynnystä tulla teatteriin? Mukaan oli kutsuttu ammattiteattereiden ja -ryhmien johtoportaan edustajia, yleisötyöntekijöitä ja tuottajia. Tavoitteena oli pohtia miten erityisesti nuoret saadaan mukaan teatteritoimintaan ja katsojiksi.

Tilaisuus pohjautui Teatterijärjestöjen Keskusliiton pyrkimykseen käynnistää lähivuosina hanke, jolla sekä markkinoitaisiin teatteria taidelajina että muutettaisiin toimintakulttuuria nuorille vetovoimaisemmaksi. Hankkeen suunnitteluvaiheessa haluttiin tietoa teattereilta siitä, millainen hanketoiminta vastaisi heidän tarpeitaan ja kokemusta nuorten teatterissa käymisestä.

Tilaisuudessa esiteltiin erilaisia näkökulmia teattereiden tilojen ja toiminnan kehittämisestä sisällön kehittämiseen, menestystekijöiden tutkimiseen, profiloitumiseen, jne. Osallistujien tehtäväksi jäi ryhmissä pohtia mitkä näkökulmista voisivat toimia hankkeen pohjana ja mille kohderyhmälle hanke tulisi suunnata – nuorille vai ei-kävijöille. Lisäksi toivottiin tietoa siitä, mikä teatterin työntekijäryhmä tai -ryhmät voisivat osallistua hankkeen toimintaan.

Esitellyistä näkökulmista selkeimmän ykkössijan vei teatteritaiteen imagon muuttaminen. Vaikka teattereiden esityksissä ja toiminnassa tehdään jo paljon nuoriin vetoavaa ja heitä kiinnostavaa, teatteritaiteen maine pysyy vanhoillisena ja tunkkaisena. Olisi tarpeellista synnyttää uusia mielikuvia ja tehdä tiettäväksi sitä toimintaa, jota teattereilla on jo ennen hankettakin, ja joka on tuon mielikuvan vastaista. Osallistujat katsoivatkin, että juuri teatteritoimijoiden tai esittävän taiteen kentän toimijoiden yhtenä rintamana tehtävä ponnistus imagon muuttamiseksi voi tuoda muutosta.

Pelkän taidelajin imagon muuttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan osallistujat kaipasivat kehitystä myös esitysten sisältöihin, muuhun toimintaan ja toimintakulttuurin nuorentamiseen. Osallistujat kaipasivat suoraa vuorovaikutusta nuorten kanssa ilman välikäsiä eli kouluja tai vanhempia. Puheissa korostui myös halu antaa nuorille päätösvaltaa kehityksen suunnittelussa.

Halua ja tahtoa nuorten kanssa työskentelyyn löytyy. Nyt vain tarvitaan keinot ja teattereiden välistä keskustelua sopivista käytännöistä ja esimerkeistä.
Vaikka nuoret saivat suurimman kannatuksen hankkeen kohderyhmänä, osallistujia kiinnostivat myös ei-kävijät. Esille tuotiin ajatus siitä, että nuorten rinnalla hankkeessa tulisi pohtia keinoja teatterin saavutettavuuden parantamiselle erityisesti sosiaalisesti ja taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten keskuudessa.

Lopuksi voi todeta, että teattereiden ja toimintaympäristöjen erilaisuuden takia kaikki tilaisuudessa esitetyt näkökulmat voivat olla hankkeen lähtökohtia. Paljon riippuu siitä kuinka laajaan hankkeeseen lopulta päädytään ja millaisia yhteistyökumppaneita hankkeeseen löytyy luontevasti.

Yritämme siis kuroa palaset yhteen, jotta päästään jo vuoden 2018 puolella aloittamaan aktiivinen toiminta…

Teatterin ei-kävijöistä on tehty opinnäytetöitä, jota suosittelen luettavaksi:

Arto Lindholm (toim.): Ei-kävijästä osalliseksi

Heli Metsäpelto: Kulttuuritilaisuuksien ei-kävijät

Sini Salo: Mahdollinen teatterikävijä - tarkastelussa potentiaalinen uusi teatteriyleisö