Huhtikuussa ensi-iltaan tulevan I address you -teos. Kuvaaja Yoshi Omori.

Carl Knif Company

Vuonna 2012 perustettu Carl Knif Company on nykytanssia ja fyysistä teatteria yhdistelevä tanssiryhmä, jonka teosten teemat kumpuavat henkilökohtaisista aiheista ollen samalla paljaita, pelottomia ja kauniin runollisia. Teosten avoimuus, joka kumpuaa syvästä taiteellisesta herkkyydestä ja silmiinpistävän hyvin suunnitellusta visuaalisuudesta, tekee teoksista ikimuistoisia.

Tanssi ja taide antavat meille rajattomat mahdollisuudet löytää ja oppia, nähdä ja tulla nähdyksi.

– Carl Knif, taiteellinen johtaja ja ryhmän perustaja.

 

Carl Knif Companyn teoksia on esitetty sekä ulkomailla että ympäri Suomea. Carl Knif Companyn ja sitä hallinnoivan Taiteellisen tanssin yhdistys ry:n toiminnan tavoitteena on tarjota työtä eri taiteenalojen ammattilaisille ja luoda korkeatasoista ja uraauurtavaa esittävää taidetta, joka tanssii runouden ja narratiivin rajapinnoilla – taiteelliset ja kielelliset rajat ylittäen.

Ryhmän eetoksena on yhdessä tekeminen. Vaikka kokoonpanot vaihtelevat tuotannoittain, tärkeää on kuitenkin se, että aina pysyy kosketus ytimeen, ryhmän historiaan, yhdessä elettyyn ja koettuun. Monet teokset tehdään yhteistyössä teatteritalojen tai muiden kentän toimijoiden kanssa – yksi ryhmän tavoitteista onkin laajentaa niitä rakenteita, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen yhteistyön taiteen ammattilaisten kanssa.

Tanssi- ja teatteriesitysten lisäksi Carl Knif Company järjestää työpajoja, jotka perustuvat taiteellisen johtajan Carl Knifin somaattiseen improvisaatiotekniikkaan Hengitys – Katse – Tila. Työpajoja järjestetään sekä alan ammattilaisille suunnattuina että kaikille avoimina versioina.

Carl Knif Companyn uusin teos I address you tulee ensi-iltaan huhtikuussa 2024 Tanssin talon Pannuhallissa. Joulukuussa 2023 ryhmä juhlistaa tanssin ja musiikin risteyskohtia Tanssiteatteri Tsuumin kanssa, jolloin Tanssin talossa nähdään Kaksivärinen Fuuga ja Poiju  – tervetuloa mukaan!

Seuraa meitä:

www.instagram.com/carlknif_company/

www.facebook.com/carlknifcompany/

www.carlknifcompany.com

Jäsenistömme on valtava joukko huippuosaajia. Jäsenesittelyt näyttävät ja tuovat konkretiaa vapaan kentän ainutlaatuisuudesta.

Minkälainen yhteisö olette? Mitä teette juuri nyt? Mikä on teille tärkeää?

Tullaan tutuiksi. Teatterikeskus julkaisee jäsenyhteisöjensä esittelytekstejä somessa ja uutiskirjeessä. Haluaako yhteisönne mukaan?

Mahtavaa! Olkaa yhteydessä: anu.karanto ät teatterikeskus.fi