Teatteri ILMI Ö.

Teatteri ILMI Ö. on vuodesta 2002 toiminut kiertävä ammattiteatteri. Teatterimme missiona on kehittää uusia esitysmuotoja lasten- ja nuortenteatteriin sekä toteuttaa yhteisöteatteria senioreille. Teemme myös laaja-alaista yleisötyötä. Olemme osallistavan esittävän taiteen ja toiminnallisten työtapojen asiantuntija Suomessa. Teatteri ILMI Ö. on teatterihybridi, jonka toiminnassa yhdistyvät erilaiset teatterityön muodot. Teatteri ILMI Ö:n keskeisimmät toimintaa säätelevät arvot ovat yhteisöllisyys, osallisuus, dialogisuus, taiteellinen rohkeus ja ekologisuus. Taide on meille moniaistinen, esteettinen kokemus, yhteiskunnallisen osallistumisen väline ja mahdollisuus dialogiin erilaisten ihmisten välillä. Vuosina 2020-2026 ohjelmiston pääteemana on luonto, ympäristö, ilmastonmuutos ja kestävä kehitys.

Teatterin syksy on esityskiertueita täysi ja yhteisöteatteriryhmiä senioreille on ympäri Helsinkiä ja Espoossakin. Teatteri ILMI Ö. valittiin yhdeksi kuudesta teatterikummista Helsingin kaupungin Kulttuurin kummilapset -palveluun. Palvelun ohjelmistossa on tänä vuonna aika pyÖreä -esitys taaperoikäisille kummilapsillemme ja ensi vuonna kiertueelle lähtevät Maalarikissat. Metsämosaiikki-vauvateatteriesitys taas vierailee Kouvolan Teatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa. Teatteri ILMI Ö. on tuottanut esitys- ja työpajatoimintaa Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen Kulttuurikurkkaus – palveluun jo neljän vuoden ajan, syksyllä ja keväällä kierrämme Leppävaaran alueen päiväkoteja. Ensi keväänä saa ensi-iltansa Metsässä soi -esitys, joka on ulkona tapahtuva, toiminnallinen ja monikielinen yleisöä osallistava esitys lapsille. Lisäksi aloitamme tiedettä ja taidetta yhdistävän Metsäsarja-hankkeen, jossa löydetään luovia, innovatiivisia ja leikillisiä ratkaisuja kestävän kehityksen kysymyksiin ja luodaan metsään liittyvää tutkimusta ja erilaisia teatterimuotoja yhdistävä teossarja.

Teatteri ILMI Ö:n toiminnan yksi kohderyhmä ovat olleet seniorit jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä syksynä ovat käynnissä Helsingin kaupungin rahoittamat TaideLiikutus-yhteisöteatteriryhmät senioreille kuudessa kaupunginosassa Helsingissä ja IKO-kulttuurihyvinvointia ikäihmisille -hankkeen rahoittama yhteisöteatterihanke senioreille Espoon Matinkylässä. Vuosina 2021-2022 Teatteri ILMI Ö. toteutti myös IKO:n rahoittamana Löytöretki-yhteisöteatterihankkeen Tapiolan palvelukeskuksessa Espoossa, Suopursun palvelutalossa Vantaalla sekä Lapinlahden Lähteellä Helsingissä. Toiminnan tavoitteena on ollut tarjota ikäihmisille teatteritaiteen parissa uusia, mielekkäitä elämyksiä ja kokemuksia: ikäihmiset ovat sekä tekijöitä että kokijoita. Tavoitteena on ollut myös tukea ikäihmisten hyvinvointia, toimintakykyä, yhteisöllisyyttä ja aktiivista toimijuutta sekä kehittää kulttuuri- ja taidetoimintaa ikäihmisille yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Valmistimme ikäihmisten tuottamasta materiaalista Lähde tarinaan -lehden ja Jari Rättyä sävelsi ja sanoitti Löytöretki-kappaleen, joka on kuunneltavissa Teatteri ILMI Ö:n YouTube-kanavalta täällä.

Täällä kuvia senioritoiminnastamme.

Ja täällä senioreiden haastattelu.

 

“Täällä on iloa ja innostusta!”

“Toiminta oli uudenlaista ja virkistävää.”

“Viehättävää yhdessäoloa!”

“Omasta ideasta, muistosta ja kokemuksesta muodostettiin yhteistä taidetta.”

“Taide on lohtu ja sen tekeminen yhdessä.”

“Tärkein anti yhteisöteatteriin osallistumisessa on ollut kokemus turvallisesta ja hyväksyvästä yhteisöstä sekä ilo, jota tehdyt harjoitukset ovat tuoneet.

“Osallistuminen on estänyt minua luisumasta "syrjäytyneen vanhuksen" rooliin”

“Kuulluksi tulemisen kokemus oli syvä, kun kerroin juttujani ja se esitettiin. Joku ymmärsi minua.”

“Ihanaa, kun sai istua ja keskustella maalauksista rauhassa, en jaksa enää seistä niin kauaa.”

“Tavallisessa teatterissa on helppoa, kun istuu vaan ja katsoo, tässä ihan eri tavalla, kun osallistuu kiinnostuu ja elää!”

 

Teatteri ILMI Ö.

Iso Roobertinkatu 10 B 20

00120 Helsinki

040-839 1683

teatteri@teatteri-ilmio.fi

Jäsenistömme on valtava joukko huippuosaajia. Jäsenesittelyt näyttävät ja tuovat konkretiaa vapaan kentän ainutlaatuisuudesta.

Minkälainen yhteisö olette? Mitä teette juuri nyt? Mikä on teille tärkeää?

Tullaan tutuiksi. Teatterikeskus julkaisee jäsenyhteisöjensä esittelytekstejä somessa ja uutiskirjeessä. Haluaako yhteisönne mukaan?

Mahtavaa! Olkaa yhteydessä: anu.karanto ät teatterikeskus.fi