Toisissa tiloissa
Toisissa tiloissa on vuonna 2004 perustettu helsinkiläinen esitystaiteen kollektiivi, joka toimii Esitystaiteen keskuksessa, Suvilahdessa, Helsingissä. Kollektiivi on vuosien varrella kehittynyt Suomen yhdeksi merkittävimmäksi ja kansainvälisimmäksi esitystaiteen ryhmäksi, jolla on oma ainutlaatuinen estetiikka ja taiteellinen praktiikka.
Kollektiivin toiminnan ydin on kollektiiviset ruumiilliset harjoitteet, joiden avulla päästään kosketuksiin ihmisille vieraiden olemis- ja kokemusmuotojen kanssa, eli vierailemaan ”toisissa tiloissa”. Kollektiivi on vuosien varrella kehittänyt yli 200 harjoitetta ja esittänyt ja opettanut niitä lukuisissa osallistavissa esityksissään ja työpajoissaan lukuisilla festivaaleilla ja tapahtumissa. Harjoitteiden pohjalta kollektiivi on valmistanut yli 20 eri teemallista esityskokonaisuutta, kuten Porosafari, Susisafari, Humanoidihypoteesi, Suuri Koralliriutta ja Valaistumiskone. Esitystuotantojen lisäksi kollektiivi on toteuttanut ja hallinnoinut erilaisia työpajakokonaisuuksia ja opetustoimintaa. Ryhmä on myös tunnettu kahdesti vuodessa järjestettävästä TRIPIT! -Toisissa tiloissa harjoitefestivaalista.
Harjoitteiden ja sitä kautta koko kollektiivin eettisenä päämääränä on kasvattaa ymmärrystä lajienvälisyydestä, oliolajien tasa-arvosta ja keskinäisestä riippuvuudesta, sekä muuttaa ihmisen roolia ekologisessa systeemissä. Lisäksi ryhmä on esityshankkeissaan kehittänyt uusia osallistavan ja paikkasidonnaisen taiteen menetelmiä, jotka muuttavat tapaamme hahmottaa ympäristöämme ja suhdettamme tilaan.
Vuonna 2024 ryhmä juhlistaa 20-vuotista taivaltaan
Juhlavuotensa kunniaksi Toisissa tiloissa esittää ja opettaa yleisölle ruumiillisia muodonmuutosharjoitteitaan kattavammin kuin koskaan aikaisemmin. Teatterimuseossa nähdään Elävä Utopia -näyttely 11.9.-20.10. sekä esitystapahtuma 14.-15.9. ja Esitystaiteen keskuksessa 21.9. Juhlatyöpaja. Lisäksi ohjelmassa on piipahdus Taiteiden yössä 15.8. sekä keskustelutilaisuuksia.
Tutustu ohjelmaan täältä: https://toisissatiloissa.net/elava-utopia/
Tutustu harjoitteisiin verkossa
Ryhmä on tehnyt myös lukuisia opetusvideoita, missä jokainen voi kotisohvaltaan tutustua Toisissa tiloissa -harjoitteisiin. Vanhimmat ovat vuodelta 2006 ja uusimmat 2021-2022.
Veden kulma 104,45˚ -videosarjassa tutustutaan veteen erityislaatuisena kemiallisena yhdisteenä:
https://vimeopro.com/user151025373/angleofwater
Harjoitellaan-video ”idätys”: https://vimeo.com/779583642?share=copy
Seuraa somessa ja tilaa uutiskirje
Kotisivu: www.toisissatiloissa.net
Facebook: www.facebook.com/Toisissa.tiloissa/
Instagram: www.instagram.com/toisissatiloissa
Tilaa uutiskirje Tilaa uutiskirje_mailchimp
Jäsenistömme on valtava joukko huippuosaajia. Jäsenesittelyt näyttävät ja tuovat konkretiaa vapaan kentän ainutlaatuisuudesta.
Minkälainen yhteisö olette? Mitä teette juuri nyt? Mikä on teille tärkeää?
Tullaan tutuiksi. Teatterikeskus julkaisee jäsenyhteisöjensä esittelytekstejä somessa ja uutiskirjeessä. Haluaako yhteisönne mukaan?
Mahtavaa! Olkaa yhteydessä: anu.karanto ät teatterikeskus.fi