Floor is Ours! Puuttumisen kulttuurin vahvistaminen esittävien taiteiden työyhteisössä -tutkimuksen loppuraportti on julkaistu

Esittävien taiteiden alalla halutaan tunnistaa ja ratkaista työn epäkohtia

Esittävien taiteiden alalla on totuttu sietämään työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin epäkohtia. Nyt siihen halutaan muutos. Puuttumista edellyttävät tilanteet ja hyvinvointia rapauttavat työskentelyolosuhteet on tunnistettava ja tunnustettava. Puuttumisen ja välittämisen vahvistamiseksi tarvitaan muutoksia toimialan kulttuurissa, vuorovaikutuksessa ja rakenteissa.

Esittävien taiteiden laaja toimijaverkosto on tunnistanut tarpeen puuttua alalla esiintyviin epäkohtiin. Verkoston ja Työterveyslaitoksen Floor is Ours! Puuttumisen kulttuurin vahvistaminen esittävien taiteiden työyhteisöissä -tutkimus selvitti, mikä esittävien taiteiden aloilla estää ja toisaalta edistää epäkohtiin puuttumista.

Tutkimuksessa tuli esiin, että epäkohdat koskettavat kaikkia esittävien alalla toimivia ja ne liittyvät työyhteisön toimintaan ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, töiden organisointiin ja resursointiin sekä johtamisen, johtamisrakenteiden ja vastuiden epäselvyyksiin.

Tutkimuksen keskeiset materiaalit löytyvät tutkimuksen verkkosivuilta.

Toimialan erityislaatuisuus kyseenalaistettava

Esittävän taiteen alalla epäkohtiin puuttumista vaikeuttaa oletus toimialan erityislaatuisuudesta, joka ilmenee esimerkiksi siten, että taiteilijuudella oikeutetaan epäasiallista työkäyttäytymistä. Vaikka alalla jaettu arvo on tasa-arvo, käytännössä ihmisten välillä on hierarkisia suhteita, jotka vaikuttavat epäkohtiin puuttumiseen, sanoo erityisasiantuntija Heli Ansio Työterveyslaitoksesta.

Esittävän taiteen työyhteisöissä ja alalla laajemminkin on syytä käydä keskustelua siitä, miten vallitsevat perusoletukset ehkäisevät epäkohtien tunnistamista ja niiden käsittelyä.

Tavoitteena turvallinen ilmapiiri ja rakentava vuorovaikutus

Puuttumisen ja välittämisen vahvistamiseksi on ensiarvoista, että työn tekemiseen, työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyviä huolenaiheita voi omassa työyhteisössä tuoda yhteisesti keskusteltavaksi vailla pelkoa ennakoimattomista seurauksista. Alalla on jatkettava turvallisen ilmapiirin, rakentavan vuorovaikutuksen ja kollektiivisen vastuunoton vahvistamista, sanoo Työterveyslaitoksen tutkija Inka Koskela.

Samanaikaisesti alalla tulee kehittää johtamisosaamista erityisesti henkilöstön ja työryhmien johtamisen osalta. Myös työryhmä- ja yhteistyötaitojen vahvistaminen sekä sopimuskäytäntöjen yhtenäistäminen tukevat osaltaan puuttumisen kulttuurin muutosta.

Muutos parempaan on jo käynnissä

Alalla on jo olemassa käytäntöjä, joita hyödynnetään vaihtelevasti epäkohtiin puuttumisessa. Isommilla toimijoilla on muodollisia käytäntöjä ja työsuojelurakenteita. Pienemmät toimijat tai apurahatyöryhmät ovat ottaneet käyttöön esimerkiksi alan eettisiä ohjeita ja pulmatilanteiden ratkomisessa on käytetty ulkopuolista tukihenkilöä. Yhteistä keskustelua mahdollistavia foorumeita on kaikenkokoisilla työyhteisöillä toiminnan organisoitumisen muodosta riippumatta.

– Alalla on jo käynnissä ilahduttava muutos, jossa työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen suhtaudutaan vakavasti ja niistä huolehditaan. Puuttumisen ja välittämisen hyviä käytäntöjä on olemassa. Nyt on tärkeä jakaa ja soveltaa niitä alan eri kokoisille toimijoille ja eri taidelajeille sopiviksi, sanoo vanhempi asiantuntija Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.

Edellinen
Edellinen

Teatterijoukko 1/2024 on julkaistu!

Seuraava
Seuraava

Tiedätkö mikä on esittävän taiteen vapaa kenttä?