Puheenjohtajan tervehdys 22.11.2024

Olen viime päivinä ajatellut Muumilaakson Näkymätöntä Ninniä. Sitä lasta, joka on muuttunut näkymättömäksi arvostuksen ja hyväksyvän katseen puutteen ja suoranaisen ilkeyden ja vähättelyn vuoksi. Vapaalla kentällä työskentelevät tunnistavat näkymättömäksi jäämisen kokemuksen. Julkisissa keskusteluissa, koulutuksissa, työehtosopimuksissa, tilastoinneissa, tutkimuksissa, rahoitusmalleissa, kuntien brändityössä, valtakunnallissa kasvutavoitteissa - vapaa kenttä jää mainitsematta, näkemättä ja tunnistamatta. Jokainen tällainen vapaan kentän sivuuttava ulostulo vahvistaa jo valmiiksi marginaaliin työnnetyn toimialan ahdinkoa. Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry on olemassa, jotta vapaan kentän ääni kuuluisi. Olemme kello näkymättömän lapsen kaulassa.

 

Viime viikon torstaina 21.11. uutisoitiin näkyvästi kulttuuriministerin esityksestä siirtää taiteen ja kulttuurin tukemisen määrärahoista yhden miljoonan osuus Museoviraston määrärahoihin. Neljän museon auki pitäminen on tärkeää. Samalla näkymättömiin jää tuho, jota leikkaus toisaalla aiheuttaa. Onneksemme saimme tiedon, ettei Museoviraston miljoonaa siirretä Taiken määrärahoista eikä järjestöjen rahoituksesta. Lisäleikkaus taiteen vapaalle kentälle olisi ollut jo voimakkaimmallekin taistelutahdolle liikaa. Ensi vuodelle suunniteltuja leikkauksia on vaikea enää saada tekemättömiksi, mutta nyt on aika asettua poikkiteloin lisäleikkauksia vastaan. Vuodelle 2026 suunnitellut kulttuurirahoituksen leikkaukset ovat taiteen ja kulttuurin ekosysteemin avohakkuu, josta toipuminen vie yhtä kauan kuin nykyisen moninaisen kulttuurikentän rakentuminen on vienyt - satoja vuosia. Kulttuurileikkauksia vastustava Sakset seis! -adressi on saanut jo 58 000 allekirjoitusta tuekseen. Lisää tarvitaan vielä! Suuri Sakset seis! mielenilmaus järjestetään 5.12. klo 14 Helsingissä Kansalaistorilla.

 

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkaisi viime viikolla Kulttuuria kartalla II -tutkimushankkeeseen sisältyvän kulttuuripalveluita eri kunnissa kokoavan kartan. Karttaan on koottu “Suomen kunnissa tarjolla olevia kulttuuripalveluja”, mutta kartasta puuttui jokainen n. 200 Taiken avustuksia saavista yhteisöistä ja jokainen freelancerina ja oman yrityksen kautta kulttuuripalveluita, taideharrastuksia, tapahtumia, kyläjuhlia ja kansanperinteitä elävänä pitävä taiteen ammattilainen. Karttajulkaisun yhteydessä kerrotaan “Kulttuuria kartalla II -tutkimuksessa tuotetaan tietoa valtion osarahoittamasta kulttuuritoiminnasta sekä kulttuuritoiminnan toimintaympäristöstä Suomessa”. Uskoisin Cuporessa tiedettävän, että myös Taiteen edistämiskeskuksen jakama rahoitus on valtion tukea. Ymmärrän, että taiteen ja kulttuurin kentän moninaisuus haastaa tutkimusta ja tiedonkeruuta, mutta kenen tehtävä sen tiedon kokoaminen on jos ei kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen? Hienoa kartassa on se, että sieltä näkee yhdellä silmäyksellä kaikki ne Suomen kunnat, jossa kulttuuripalvelut ovat vapaan kentän toimijoiden varassa. Ja niitähän on paljon!

 

Tulevien viikkojen aikana on ajankohtaista katsoa tulevaan. Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry kutsuu koolle ylimääräisen jäsenkokouksen 12.12.2024 klo 14. Ylimääräinen jäsenkokous pidetään vuoden 2023 korjatun tilinpäätöksen vahvistamiseksi. Samalla valitaan yksi täydentävä hallituksen jäsen hallituksesta pois jääneen tilalle. Lisäksi ylimääräisessä jäsenkokouksessa esitellään poikkeuksellisesti jo ennakkoon tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa on välttämätöntä tehdä priorisointia ja linjauksia tulevaisuuden toiminnasta. Jäsenkokous on virallisesti se paikka, jossa jäsenistö voi vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Seuraavan kerran jäsenistö kutsutaan koolle keväällä sääntömääräisten asioiden äärelle. Joulukuun ylimääräisen kokouksen jälkeen vietetään pienimuotoisesti pikkujouluja Teatterikeskuksen toimistolla klo 15 lähtien.

 

Joulukuun alkupuolella on odotettavissa myös tietoa Taiteen edistämiskeskuksen linjauksista suhteessa tulevan vuoden avustuksiin, päätöksiin ja leikkauksiin. Olemme olleet tiiviisti Taiken kanssa vuoropuhelussa ja jaamme halun avoimeen tiedonjakoon ja mahdollisimman hyvään ennakoitavuuteen tulevien päätösten osalta. Mikään ei kuitenkaan poista sitä epävarmuutta ja toivottomuuttakin, jota tulevat leikkaukset aiheuttavat. Tämä syksy on ollut aivan poikkeuksellinen ja myös raskas. En näe mitään muuta keinoa rakentaan parempaa tulevaisuutta kuin avoin keskustelu, yhteistyö ja yhteisö, johon nojautua. 


Ystävällisin terveisin,
Jonna Leppänen
puheenjohtaja
Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry
jonna.leppanen@teatterikeskus.fi

Edellinen
Edellinen

Teatterikortti uudistuu vuodenvaihteessa

Seuraava
Seuraava

Esittävien taiteiden paikka on Työ- ja elinkeinoministeriön strategian keskiössä – ei sen katveessa!