Eettisyys vaatii riittävät resurssit

Teatterikeskus katsoo Forum Artisin Kulttuurialan eettisten ohjeiden julkaisemisen kirittämän ammattieettisen työn tärkeäksi. Jotta lisääntyviin vaatimuksiin voidaan vastata muuallakin kuin toiveajatuksissa: eettinen toiminta kulttuurialalla tarvitsee myös riittävät resurssit. 

Ammattieettisen työn ajankohtaisuutta ja tärkeyttä kulttuurialalla on vaikea korostaa liiaksi. Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artis ry:n valmistelemien Kulttuurialan eettisten ohjeiden kehittämistä on syytä jatkaa koko alan kattavalla yhteistyöllä, jotta ne kehittyvät vastaamaan mahdollisimman hyvin alan todellisuutta, ovat riittävät myös ohjaamaan ongelmatilanteissa ja saadaan vietyä kiinteäksi osaksi myös alan ammatillisia käytänteitä.

Kuten Forum Artis on esittänyt eettisen ja sosiaalisesti kestävän toiminnan tukeminen tarvitsee myös muita toimenpiteitä.

Esittävän taiteen alalla toiminta työelämän parantamiseksi on jo hyvässä vauhdissa: tarjolla on esimerkiksi työnohjausta, ohjeita normien täyttämiseen ja koulutuksia häirinnän ehkäisyyn. Viimeaikaisista hankkeista esimerkiksi Työterveyslaitoksen Floor is Ours-hanke, Teatteri 2.0:n Työn näyttämö -projekti sekä oma Tuottajien hyvinvoinnin edistäminen -hankkeemme ovat tähdänneet esittävän taiteen työelämän eettisesti ja sosiaalisesti kestävien toimintamallien vahvistamiseen.

Vapaan kentän ammattilaisyhteisöjen työnantajuuden ja työhyvinvoinnin kehittäminen on myös vakiintunut osa Teatterikeskuksen toimintaa, ja samaa työtä tehdään monissa kollegajärjestöissämmekin. Tämän tarpeelliseksi tunnistetun toiminnan jatkamiseksi tarvitaan kuitenkin siihen osallistuvien valtakunnallisten järjestöjen perusrahoituksen kasvattamista. Työn merkitykseen nähden lisärahoituksen tarve on kuitenkin pieni panostus, esimerkiksi Teatterikeskuksen kohdalla tähän riittäisi toiminta-avustuksen palauttaminen vuoden 2019 tasolle.

Suurin este parempien normien kehittymiselle ja toteutumiselle on kuitenkin alan ja sen ammattilaisyhteisöjen riittämättömässä rahoituksessa. Työssämme työelämän kehittämiseksi olemme havainneet, että hankerahoituksella toteutetun varsin runsaankin palvelutarjonnan hyödyntämisen esteenä on monien taideyhteisöjen riittämättömät henkilöresurssit, eli toisin sanottuna liian pieni rahoitus.  Toiminnan kehittäminen ja ammattietiikka vaatii tiedon ja työkalujen lisäksi työaikaa, ja myös liian monet epäonnistumiset toiminnan eettisyydessä johtuvat suoraan riittämättömistä resursseista.

 Esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöjen rahoitus on tällä hetkellä 3,9 milj. € alle tason, jolla toimintaa voitaisiin tehdä sosiaalisesti kestävästi. Rahoituksen kasvun sijaan edustamamme esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöjen rahoitus laski tänä vuonna reaalisesti lähes 5 %, ja jo pienetkin leikkaukset yksittäisten yhteisöjen rahoitukseen haittaavat olemassa olevien työelämän normien noudattamista.  Kehittyvät normit lisäävät toiminnan toteuttamisen vaatimia resursseja, ja rahoituksen tulisi kasvaa toiminnan laatua koskevien vaatimusten kasvun rinnalla.

 Tämä itsessään toivottava normien vahvistuminen voi riittämättömien resurssien keskellä muodostua pahimmillaan etiikkaveroksi tunnollisille toimijoille. Vapaaehtoinen työ sosiaalisen kestävyyden vahvistamiseksi vie eniten resursseja juuri niiltä yhteisöiltä, jotka ovat myös halukkaimpia panostamaan toiminnan eettisyyteen ja sosiaaliseen kestävyyteen, ja vähiten niiltä, jotka ovat asian suhteen välinpitämättömiä. Onkin ratkaistava, miten rahoitus tukisi ja kannustaisi toiminnan eettisyyden vahvistumiseen, eikä missään nimessä toimisi sitä vastaan.

Meidän tehtävämme kulttuurialan valtakunnallisina järjestöinä on puolestaan tehdä oikein toimimisesta mahdollisimman helppoa tarjoamalla siihen työkaluja ja muita palveluita. Teatterikeskus tulee kantamaan oman kortensa tähän yhteiseen kekoomme, ja tulemme tarttumaan ammattieettiseen työhön edustamallamme alalla vielä vuoden 2023 aikana.

 

Lisätietoja:
Mikael Kinanen,
toiminnanjohtaja,
Teatterikeskus ry
etunimi.sukunimi@teatterikeskus.fi
040 731 3655

Edellinen
Edellinen

Vuoden Teatteriteko 2023 -palkinnon saa rampa associations -työryhmä

Seuraava
Seuraava

Kukaan ei kirjoita tragedioita tai elegioita isoäideistä!