Vahva ja hellä – ikä ja yhteys
OSIRIS teatterin Vahva ja hellä – ikä ja yhteys -pilottihanke käynnistyi syyskuussa 2021 STM:n rahoittamassa Kulttuurihyvinvointia ikäihmisille -hankkeessa (IKO-hanke) ja jatkui vuoden 2022 loppuun. Hankkeessa toteutettiin Ikä ja yhteys -toimintamallia hoivayhteisöjen asukkaille, kotona asuville iäkkäille sekä vauvaperheille. Toimintamalli toteutettiin 1 - 4 kerran kohtaamisina.
Ensimmäinen kohtaaminen oli Loiske Ensemblen toteuttama Vahva ja hellä tanssi- ja musiikkiesitys, toinen esityksestä valmistetun tallenteen jakaminen, seuraavat kohtaamiset koostuivat musiikki- ja liiketyöpajasta sekä osallistavasta esityksestä. Toimintamallia toteutettiin asumispalveluyksiköissä, kulttuuritaloissa ja palvelutaloissa. Osa esityksistä ja työpajoista oli vain iäkkäille suunnattuja ja osa ikäpolvien välisiä yhteisesityksiä vauvaperheille, lapsiryhmille ja iäkkäille. Tavoitteena Vahva ja hellä – ikä ja yhteys -hankkeessa oli ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen sekä eri ikäpolvien kohtaaminen taiteen keinoin.
Esityksellä ja työpajoilla tavoitettiin lähinnä ikäihmisiä ja senioreja. Koronapandemian takia hoivayhteisöihin ei voinut kutsua esiintyjien lisäksi muuta yleisöä. Eri ikäpolvien yhdistäminen pystyttiin toteuttamaan vain kaikille avoimissa esityksissä.
Vahva ja hellä -esityksen ja työpajan lähtökohtana on kinesteettiset ja musiikilliset aistikokemukset sekä vuorovaikutus yleisön kanssa. Teemana esityksessä on vahvuuden ja hellyyden kokemukset eri elämänvaiheissa. Tanssi- ja musiikkityöpaja pyrkii osallisuuteen yhteislaulun, yhteistanssin ja rytmiikan keinoin. Vahva ja hellä -esityksen ja työpajan toteuttivat tanssija-koreografi Riikka Siirala sekä muusikko Mari Kätkä. Hankkeen digitaalisena osuutena oli esityksestä kuvattu tallenne, jota jaettiin katsottavaksi osallistujille esityksen jälkeen. Tallenteen ideana oli, että sen avulla esityksen nähnyt voi myöhemmin palata esityskokemuksen ääreen. Saadun palautteen myötä esitystallenne jätettiin toimintamallista pois hankkeen aikana ja sen sijaan lisättiin useampia kohtaamiskertoja.
Ikä ja yhteys -toimintamallia toteutettiin yhteensä 48 esitys- ja työpajakertaa IKO-hankkeessa vuosina 2021-2022. Lisäksi esitystallenteen, jota jaettiin hankkeen ensimmäisenä vuonna hoivayhteisöille, katsomiskertoja oli 35. Hanketta toteutettiin Pohjois-Karjalassa (Kitee, Kesälahti, Liperi ja Tohmajärvi), Satakunnassa (Eura, Rauma, Säkylä, Huittinen, Eurajoki) sekä Seinäjoella, Espoossa ja Helsingissä. Esityksiä pidettiin hoivalaitosten ja palvelutalojen tiloissa, asukastiloissa, galleriatilassa, kylätaloilla, kulttuuritiloissa, kirjastossa, kehitysvammaisten toimintakeskuksessa ja palvelukodissa, senioritalossa, Senioripakun yhteydessä, kirjastossa, nuorisotilassa sekä ulkona. Lisäksi hankkeessa on tehty toimintamallin kirjausta Innokylään ja THL:n HYTE-toimintamallin kirjausta.
Yhteistyötahoja olivat kunnalliset ja yksityiset hoivakodit, Siun Soten ikäihmisten palvelut, Kiteen kulttuuritoimi ja Kiteesali, Espoon kulttuurinen vanhustyö ja Senioripaku, Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut (ikääntyvien kulttuuritoiminta ja lastenkulttuuri), Kylillä kaiken ikää -kehittämishanke, Euran yksittäiset hoitolaitokset ja Eurajoen kulttuuritoimi, Aili-verkosto, Kulttuuria kaikille -palvelu sekä Taidetekoja 00710 -hanke.
Toimintamallista tehtiin palautekyselyjä käyntien jälkeen hoivayhteisöjen työntekijöiltä Pohjois-Karjalassa ja saatiin seuraavaa palautetta:
· Tanssi- ja musiikkipitoisen esityksen ja työpajan koettiin tuovan hoivakodin arkeen piristystä, vaihtelua ja keskustelun aiheen.
· Osallistujien reaktioissa toistui seuraavia: Havahtumista, mielenkiinnon heräämistä, aktiivista osallistumista esitykseen esim. laulamalla ja tanssimalla, hämmästystä, liikettä. Ne asukkaat, jotka tavallisesti hyvin vähän kommunikoivat, innostuivat, taputtivat, seurasivat katseella, lauloivat tai hyräilivät mukana. Myös tunnereaktioita, kuten kyyneleet, iloinen mieli, tyytyväisyys, hymyily ja vahva eläytyminen mainittiin.
· Työpajoista saatiin myös virikkeitä omaan hoitotyöhön.
· Hankkeen toteutusta (esitys, esitystallenne, työpaja) eriteltäessä painottui elävän ihmisen kautta kohtaamisen ja läsnäolon voima. Merkittävimpinä toteutuksina pidettiin livekontaktissa tehtyä esitystä ja työpajaa, jotka saivat aikaan ilon, innostuksen ja osallisuuden tunteen.
· Ammattitaiteilijoiden vierailut yksiköissä nähtiin tarpeelliseksi ja toivottiin niitä myös jatkossa. Jatkuvuutta toivottiin myös tämän hankkeen osalta, nyt kun hyviä yhteyksiä on jo saatu luotua. Esimerkkinä toivottiin 3-4 kertaa samojen taiteilijoiden kohtaamista vuodessa.
Tilastot:
Vuonna 2021: Esityskerrat 10, työpajat 9. Esitystallenteen eri kokoisten ryhmien katsomiskertoja oli 35.
Vuonna 2022: Esityskerrat 18, työpajat 11
Esitysten ja työpajojen osallistujamäärät: 1092
Kuva: Ahmed Alalousi
Ilo, osallisuus ja innostus
kirjoittanut Riikka Siirala, Loiske Ensemblen taiteellinen johtaja, tanssi- ja teatteritaiteilija
Karjalainen-lehti kirjoittaa Kiteen hoivakodissa pidetystä Vahva ja hellä -esityksestä (22.9.2021, Sirpa Suomalainen):
”Tanssija liittää nauhoilla katsojat ja itsensä yhdeksi kokonaisuudeksi, tunnelma vapautuu, ilmeettömiin kasvoihin nousee hymy ja silmiin ilahtunut pilkahdus. Esitys esitykseltä suosionosoitukset voimistuvat. Kun puolen tunnin kuluttua kaikki on ohi, ilo jää väreilemään monille kasvoille.”
Myöhemmät lainaukset tekstissä ovat otteita kirjoittajan kokemuspäiväkirjasta IKO-hankkeen ajalta.
”Ei voi koskaan tietää, millaisia reaktioita taide saa aikaan”
Taiteilijana oli hienoa havaita, että esiintymisemme aiheutti joka kerta reaktioita yleisössään. Esityshetket olivat aina erilaisia riippuen yleisön rakenteesta, esitystilasta ja yleisön reaktioista. Havaittavissa oli monenlaista osallisuutta: havahtumista tähän hetkeen, mielenkiinnon heräämistä, lämpenemistä tilanteeseen, katseella seuraamista sekä varsin aktiivista osallistumista laulamalla, omalla liikkeellä ja tanssimalla. Erilaisia tunnereaktioita oli paljon: hämmästystä, iloa, naurua, kyyneleitä ja liikuttumista.
Kuva: Ahmed Alalousi
”Ihana kommentaattori-mies pyörätuolissaan sanoittaa joka kohtausta ylisanoilla: ihanaa, mahtavaa, no niin juuri näin se menee, mahtavaa…”
”Upea peukkutanssi vanhan herran kanssa, kun pyydän käsiä osallistumaan tanssiin! Vitsi mitä heittäytymistä!”
”Vanha mies puristaa silmiä kiinni, hikoilee, nenä valuu ja hän saa ison reaktion. Hoitaja tutkii miestä lähemmin ja epäilee sairaskohtausta, ja he lähtevät kesken pois. Meille esiintyjille tämä näyttäytyy isolta psykofyysiseltä reaktiolta musiikkiin, liikkeeseen ja sitä kautta tunteeseen. Täällä korostuu se, että todella tärkeää on, että hoitajia läsnä. Ei voi koskaan tietää millaisia reaktioita taide saa aikaan. Suuri rooli on myös hoitajien asenteilla, miten he ovat mukana, läsnä, apuna.”
”Liikutuksen vallassa oleva herra, joka aina lähestyttäessä saa liikutuksen puuskan. Esityksen lopussa saan kuiskauksen korvaani: Olet rakas!”
Vahva ja hellä on tanssiin, musiikkiin, sanattomaan ilmaisuun ja vuorovaikutukseen perustuva esitys. Lähtökohtaisesti yleisö pyritään pitämään lähellä esiintyjiä, että esitystilanne säilyy intiiminä ja vastavuoroisena. Lähikontaktissa toteutunut kohtaaminen toimi esiintyessä parhaiten, sillä monet iäkkäästä yleisöstämme olivat jo ”puheen tuolla puolen” tai muuten näkö- tai kuulorajoitteisia. Lähellä sai helpoiten katsekontaktin ja sitä kautta kosketuksen ihmiseen ja tunteeseen. Musiikki toimi aina hyvin, saimme kuulla monia mukana laulajia ja useista näki miten musiikki sai heissä aikaan liikettä, liikuttumista ja tuttu kappale tuttuuden tunteen. Tanssi toimi myös oikein hyvin herättäen kanssaliikkumista, ihmetystä, ihastumista ja halun osallistua.
Kuva: Ahmed Alalousi
Esityksen tuominen hoivakotiin aiheutti myös välillä hämmennystä, epäilyä ja epävarmuutta. Yhtäkkiä vieraat ihmiset järjestelevät hoivakodin olohuoneen uudestaan ja aiheuttavat “sekamelskan”. Tutun ja rauhaisan hoivakodin arjen muutos toi joillekin asukkaille aluksi jopa pelon tai hallitsemattomuuden tunteen, johon tarvittiin henkilökuntaa rauhoittamaan tilannetta.
“Viekää minut pois!” Kuuluu jo ennen kuin aloitamme esitystä. Yksi asukkaista on levoton ja pyytää päästä pois. Katsomme kysyvästi hoitajaa ja kysymme, että pitäisikö levoton saattaa huoneeseensa. Hoitaja syöttää toista vanhusta ja vastaa, että kyllä hän varmaan siitä rauhoittuu ja voi jäädä esityksen katsomaan. Hoitaja lähtee pois melkein heti kun esitys alkaa. Esitykseen ei jää yhtään hoitajaa. Sama asukas on jatkuvasti levoton ja pyytää aina päästä pois, kun musiikki lakkaa. Keskeytämme esityksen ja Mari hakee hoitajan paikalle. Hoitaja jää silittelemään asukasta esityksen loppuun saakka ja hän rauhoittuu. Loppupuoli sujuu oikein hyvin ja rauhaisasti.”
Kuva: Annukka Ketola
”Yleisössä on mukana myös kaksi sänkypotilasta. Toisen kädet tanssivat koko ajan. Hän yrittää myös kohottautua ylös. Todella liikuttavaa, miten hän on mukana käsien kautta koko esityksen läpi. Toinen sänkypotilas on kaukana huoneessaan, mutta pyydämme, että ovi avataan niin, että hän kuulee musiikin ja meillä on häneen välillä näköyhteys. Olemme etäältä yhteydessä katseen ja liikkeen välityksellä.”
”Omainen, joka on tullut mukaan katsomaan, kehuu vuolaasti esitystä ja sen tuomaa piristynyttä oloa.”
”Tässä yksikössä on monessa yleisön jäsenessä reagoimattomuutta, ja minun on vaikea lukea esityksen aikana voinko mennä lähelle, onko ok tanssittaa käsiä jne. Lopussa kun jutellaan vapaasti, monet näistä reagoimattomista puhkeavatkin puhumaan ja kiittelevät vuolaasti esitystä, tanssia, musiikkia. Yllättävää!”
”Kynttilöiden syttyessä -laulu. Mies pyörätuolissa, joka on ollut täysin hiljaa, alkaa ”laulaa” järisyttävällä äänellä. Ääni on rosoinen. Se tulee kaukaa ja kuulostaa siltä, ettei sitä ole käytetty pitkään aikaan mitenkään. Hän laulaa kovaa, tapailee melodiaa ja sanoja. Tilanne on absurdi. Muut paikallaolijat hermostuvat hänen peittoavasta, rosoisesta äänestään. Miehen äänessä on lässytystä muistuttava sävy. Tilanne on toisaalta todella koominen. Aivan kuin mies yrittäisi karmaisevalla lässytyksellä pilata meidän kauniin laulumme. Toisaalta ymmärrän hänen olevan syvästi läsnä ja ilmaisevan itseään omalla äänellään meidän mukana. Minua toisaalta naurattaa ja toisaalta olen liikuttunut tästä suuresta reaktiosta. Huh!”
”Kun lopetamme, laskeutuu ruokasaliin saman tien täysi hiljaisuus. Taianomainen hiljaisuus. Asukkaat istuvat täysin hiljaisina tuoleissaan. Ei liikahdustakaan. Arki laskeutuu täysin samanlaisena takaisin. Ulkoisesti mikään ei näy muuttuneen. Ehkä sisäisesti olemme liikauttaneet kuitenkin jotakin? Hymyistä ja osallistumisesta päätellen heillä on ollut hauskaa. Aistit ovat avoimina, sydän ravittuna.”
Taiteilijana hoivayhteisössä
Esiintyminen hoivayhteisössä ei ole helppoa tai itsestään selvää. Monet taiteilijat eivät edes halua esiintyä sellaisessa ympäristössä. Esiintyjällä haasteena on pitäytyminen omassa esityksessä/roolissa/intentiossa kun samalla yleisössä voi tapahtua ihan mitä vain (Riikka Siirala 2020, 40). Palaute yleisöltä on suoraa ja tapahtuu hetkessä.
”Mari laulaa kaunista aariaa ja oma liikkeeni on tauonnut lattialle, jossa makaan levollisena kuunnellen. Yleisöstä kuuluu tuohtuneella ja kovalla äänellä: Elä huua, toinen nukkuu!”
Esitystilat ovat hyvin erilaisia ja joka kerta oma esitys ja sen koreografia pitää sopeuttaa uudelleen kulloiseenkin tilaan. Esiintyminen alkaa useimmiten lattian siivoamisella. Esiintyjän pukuhuoneena toimii usein wc-tilat tai vaikka sauna. Hoivayhteisöissä tai kerhotiloissa esiintyjä ei voi nojata teatterivalojen tai lavasteiden tuomaan turvaan ja illuusioon. Olet läsnä tässä ja nyt, paljaana. Todella vanhojen ihmisten kohtaaminen voi myös olla järkyttävää ja surullista, kuoleman mahdollisuus on aina läsnä. Emme voi tietää, ketkä kaikki ovat ensi kerralla mukana. Itselleni tämä tietoisuus tuo tiettyä melankoliaa ja toisaalta ”nyt tai ei koskaan” -asennetta. Entä jos tämä on hänen viimeinen kertansa nähdä tanssia ja kuulla ammattimuusikon upea laulu?
Kuva; Mari Kätkä. Esitykseen valmistautumista wc-tiloissa.
Taiteilijat kylässä – kahvitauko vai hyvinvointia koko yhteisölle?
Eri hoivayhteisöjen henkilökunnan suhtautuminen esitysvierailuun ja esiintyjiin vaihteli suuresti. Silmiinpistävää oli, miten kiireessä hoitajat joutuvat työtään tekemään. Tämä ilmeentyi välillä niin, että esityshetken tullen hoitajat hävisivät kahvitauolle ja vastuu asukkaista sysättiin sanattomasti meille.
”Hoitajia oli esityksen alkaessa paikalla 3, mutta he kaikki joutuivat lähtemään palaveriin 10 min ennen esityksen loppua (!!!). Olemme ilman hoitajia esityksen lopun.”
Jos esitys sijoittuu hoivayhteisöön, olennaista esityshetken onnistumiselle on, että läsnä on henkilökuntaa. Henkilökunnalla on paras käsitys osallistujistaan ja heidän terveydentilastaan ja mahdollisista rajoitteistaan ja niiden huomioinnista. Henkilökunnan jäsenet pystyvät reagoimaan osallistujien tarpeisiin esityksen aikana. Henkilökunta tekee myös valinnan, ketkä osallistuvat esitykseen. (Riikka Siirala 2020, 29)
Miten markkinoida esitystapahtuma koko hoivayhteisön yhteisenä hetkenä, tärkeänä sekä hoitajille, asukkaille, johtajille ja omaisille? Vielä on tehtävää siinä, että taide nähtäisiin tarpeellisena hoitajien arjessa ja hetki taiteen äärellä koko yhteisön yhteisenä kokemuksena.
”Hoitajia oli työpajassa useampi läsnä ja he tekivät itse mukana ja avustivat asukkaita kauniisti.”
”Mukana ollut hoitaja herkistyy työpajan aikana ja hänestä näkee, kuinka hienoa on seurata asukkaita ja heidän reaktioitaan ja osallistumistaan. Hän hakee välillä toisen hoitajan, koska haluaa näyttää tälle, miten asukkaat ovat mukana.”
Parhaimmillaan hoitajia oli paikalla runsaasti ja he ottivat hetkestä irti sen, mitä siitä saattoi myös itselleen saada: rentouttavan hyvinvointia tuovan kokemuksen yhdessä koko yhteisön kesken. Esityshetken aikana voi hetkeksi hellittää suorittavasta työstä ja nähdä asiakkaansa uusin silmin.
”Hoitajat kertoivat, että selvästi näki, miten työpaja vaikutti asukkaisiin: nyrpeä ilme katosi täysin, ilo tuli tilalle ja myös hoitohenkilökunta sai ideoita omaan työhön. Hoitajat olivat todella otettuja meidän työstämme ja puhuimme siitä, miten heidän aikansa menee usein vain perustyöhön ja kuinka tärkeää on saada tällaista taidetoimintaa mukaan.”
Ikäpolvet kohtaavat taiteen äärellä
Koronapandemia sotki hankettamme vielä 2021-22 ikäpolvien yhteentuomisen osalta. Hoivayhteisöihin ei voinut kutsua lapsiperheitä, mutta kaikille avoimiin, esimerkiksi kulttuuritiloissa ja kylätaloilla pidettäviin esityksiin, saimme mukaan myös eri ikäisiä lapsia, perheitä ja lapsiryhmiä. Vahva ja hellä -esitys on tehty nimenomaan vauvoja ja iäkkäitä ajatellen, mutta tämän hankkeen myötä saimme yleisöön 0–12-vuotiaita lapsia. Olen tutkinut ikäpolvien yhteentuomista taide-esityksen äärelle aiemman Loiske Ensemblen BabyTango-esityksen ja opinnäytetyöni myötä. Opinnäytetyöni osoittaa, että iäkkäät usein nauttivat vauvojen ja pienten lasten kohtaamisesta ja yhteinen taide-esitys voi tuoda riemua ja kokemuksen sukupolvia yhdistävästä ketjusta ja vahvistaa kokemusta ympäröivään yhteisöön kuulumisesta (R.Siirala, 33).
Kuva: Katariina Vestergård
Pienten lasten näkeminen herätti myös tämän hankkeen aikana senioreissa poikkeuksetta ihastusta. Senioreista ja lasten vanhemmista oli mukavaa myös seurata lasten reaktioita esitykseen. Lasten reaktioiden seuraamisesta tulee oma tasonsa esityshetkeen ja se laajentaa koko yleisön kokemusmaailmaa.
Kuva: Ahmed Alalousi
Työn merkityksellisyys
”Hiljainen, hyvä tunnelma, kukaan ei puhu mitään, mutta kaikki ovat omalla tavallaan läsnä. Asukkaat osallistuvat hyvin yhteiseen liikkeeseen, rytmiin, jalkojen tanssiin. Myös laulut sujuvat ja niihin osallistutaan hyvin. Mukana myös yksi nainen lepoasennossa pyörätuolissa. Hän pitää koko ajan silmiä kiinni, hoitaja käy välillä sanomassa: ”avaa nyt silmät, älä nuku”. Nainen kuitenkin elää mukana silmät kiinni, välillä hymyillen, välillä jopa laulaen. Toinen nainen tuntuu olevan alussa ihan omassa maailmassaan ja katsoo jonnekin muualle. Työpajan aikana hän kuitenkin kääntyy kasvoillaan meitä kohden ja katsoo intensiivisesti kohti. Hän myös ehdottaa reippaasti oman toivelaulunsa, kun sen aika koittaa. Muutama intensiivinen tanssija paikalla.”
Me emme ole elossa kuin rajallisen hetken ja sen hetken haluamme elää hyvin. Mitä on elämä, jossa vanhuuden koittaessa taide-elämykset lakkaavat, koska niiden luokse on mahdotonta päästä? Varsinkin jos aktiivisen elämänsä aikana on tottunut seuraamaan tai itse toteuttamaan taidetta ja kulttuuria. Taiteen ja kulttuurin tulisi olla itsestäänselvyys oikeus kaikille ja kaikenikäisille.
”Esityshetki on iloinen, mutta esityksen jälkeen jää hieman surullinen olo, kun tajuaa elämän realiteetit ja laitoselämän karuuden. Päivästä toiseen samat rutiinit.”
Itselleni taiteilijan työn merkityksellisyys on näyttäytynyt hankkeen aikana voimakkaasti. Taiteen vaikuttavuus, ilahtuminen taide-elämyksestä on ollut silminnähtävää ja sen on voinut kehollisesti havaita. Mikä parasta, useamman käynnin aikana olemme voineet kuulla osallistujien toiveita ja usein voineet vastata niihin. Toive näkemisestä uudestaan on aina ollut molemminpuolista.
”Useammin on jo tämän kiertueen aikana tullut mieleen SuomiLove-ohjelma, jossa saa kuulla lempibiisinsä jonkun artistin esittämänä. Kuinka merkityksellistä onkaan saada toivoa ja kuulla oma tärkeä kappaleensa - ja laulaa mukana! Useasti olemme saaneet todistaa liikutuksen kyyneleitä, tunnemuistojen paluuta ja niiden aiheuttamaa itkua, hymyjä, osallisuutta ja yhdessä tekemisen tärkeyttä, heräämistä tähän hetkeen, silmien aukeamista, intensiivisiä katseita, värähteleviä rintakehiä, vipattavia ja polkkaavia jalkoja, täydellisesti polkkaavia jalkoja, silmien sulkeutumista, rytmiä kehossa, rentoutumista hetkeen, sulautumista hetkeen. SuomiLove -konsepti hoivayhteisöihin? ”
Hankkeen opit
Taidekokemuksille näyttää olevan suuri tarve kaikissa elämänvaiheissa. Se on antoisaa niin tekijälle kuin kokijallekin. Satsaaminen livekohtaamisiin mahdollistaa vuorovaikutteisen kommunikaation ja sitä kautta syvemmän kohtaamisen tason.
Rahoitusta tulisi kehittää jatkuvammaksi ja pitkäjänteisemmäksi. Näin mahdollistettaisiin paremmin suunniteltua ja ennakkoon budjetoitua toimintaa. Rahoituksen jatkuvuudella toiminnan laatu syvenee ja paranee. Rahoitusta taide-esityksiin ja kohtaamisiin iäkkäiden kanssa tulisi saada tulevaisuudessa hyvinvointialueilta ja kunnilta.
Hoivahenkilöstön rooli ja asenne on erittäin tärkeässä osassa taidekokemuksen mahdollistamisessa, vastaanottamisessa ja esityksen herättämien tunteiden käsittelyssä jälkikäteen. Hoivahenkilöstön koulutukseen tulisi lisätä kulttuurista kommunikaatiota ja taidetoimintaa. Tämä auttaisi kaikkia hoiva-alalle hakeutuvia ymmärtämään kulttuurisen vuorovaikutuksen merkityksen elämää ylläpitävänä voimana.
Hoivayhteisöiltä tuli toive jatkuvuudesta ja ammattitaiteilijoiden vierailuista samassa yksikössä esimerkiksi 3–4 kertaa vuodessa. Myös taiteilijoiden kannalta on hedelmällistä, että kohderyhmien kanssa on useamman kerran jatkumoja. Vuorovaikutus pääsee syvenemään kohtaamisten myötä.
Lähteet:
Siirala, Riikka. 2020. Vauvat ja vanhukset yhteisen taidekokemuksen äärellä: ikäpolvien kohtaamisia BabyTango-esityksessä. Opinnäytetyö. Taiteen uudet kontekstit, Turun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052915198
Esittelyvideo:
Podcast:
riikka@osiristeatteri.fi